Uutinen Yhtiömuotoinen maa- ja metsätalous kiinnostaa Yhtiömuotoinen maa- ja metsätalous on viisasta verosuunnittelua, MTK:n verojohtaja Timo Sipilä arvioi.
Uutinen Hakkarainen: Perhemetsätalous on biotalouden selkäranka Vain sitä kehittämällä Suomi voi saavuttaa tavoitteensa biotalouden kehityksessä ja ilmastopolitiikassa, MTK:n metsäjohtaja Juha Hakkarainen arvioi.
Uutinen Valtuustovaalit käyntiin tällä viikolla Ehdokkaita metsänhoitoyhdistysten valtuustovaaleissa on noin 2 200 ja jaossa 1 660 valtuustopaikkaa.
Uutinen Puuliitto tuomitsee metsurien yt:t Liiton mukaan Metsähallituksen suunnitelmat metsurien talviaikaisista lomautuksista ovat lainvastaisia.
Uutinen Metsään.fi hiljenee viikoksi Ensi viikon kestävän tietojärjestelmäpäivityksen aikana Metsään.fi-palvelu on poissa käytöstä eikä sähköinen kemera-asiointi onnistu.
Uutinen Tusina yhdistystä valitsee valtuuston sopuvaaleilla Ehdokkaiden saaminen metsänhoitoyhdistysten valtuustovaaleihin on osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Varsinkin kaupunkilaismetsänomistajien houkuttele ehdolle on ollut hankalaa.
Uutinen Kartellisovinto ei kiinnostanut metsänomistajia Satakunnan Kansa: Alle 30 tarttui syyskuun lopussa rauenneeseen tarjoukseen, joten oikeusjutussa on mukana vielä yli 500 metsänomistajaa.
Uutinen Nuorten verkkopalveluidea on Vuoden metsäteko OP jakoi eilen Vuoden metsäteko -palkinnon kuuden opiskelijan ryhmälle, joka ideoi sukupolvenvaihdoksia helpottavan digitaalisen palvelun.
Uutinen Metsä Groupin viestinnälle tunnustusta Metsä Group sijoittui toiseksi kyselyssä, jossa toimittajia pyydettiin spontaanisti mainitsemaan yritys, jolla on paras suhde tiedotusvälineisiin.
Uutinen Metsähallituksen tiemaksut närästävät Lapissa Metsähallituksen vuosi sitten uudistamat tiemaksut ovat heikentäneet etenkin syrjäisten metsäpalstojen puunmyyntimahdollisuuksia Lapissa.