Uutinen Vuoden yhteismetsä tuottanut huiman lisäarvon Lapin yhteismetsä on kasvattanut metsäalaansa määrätietoisesti.
Uutinen Etämetsänomistajat: Metsälain uudistamiselle ei tarvetta Vuonna 2014 voimaan tullut laki on palvellut hyvin, liitto katsoo.
Uutinen MTK: Hakkuiden rajoittamiselle yksityismetsissä ei perusteita Järjestön mukaan metsänomistajien investoinnit metsiinsä ovat parasta ympäristö- ja ilmastotyötä.
Uutinen Kuntien saamat kiinteistöverotuotot reippaassa kasvussa, myös tuulivoiman kasvu näkyy Kasvu selittyy rakennuskustannusten nousulla, Verohallinnosta kerrotaan.
Uutinen Yksityismetsien tuotto kutistui viime vuonna, suurinta nousu Savossa Puunmyyntitulojen osuus tuotosta oli vajaat neljä prosenttiyksikköä, Luonnonvarakeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Metsätuholain muutokset voimaan, tukijärjestelmän voimassaoloaikaa jatketaan Lakiin lisätään myös säännökset juurikäävän torjunnasta poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Uutinen Luke: Yksityismetsätalouden tulos koheni viime vuonna Tuloksen parantumista selittää puuntuotannon investointien vähentyminen.
Uutinen MTK:lta mallisopimus ja neuvoja maan vuokraamiseen aurinkovoimalalle Aurinkovoimahankkeiden määrä on kuluvana talvena lähtenyt räjähdysmäiseen kasvuun.
Uutinen Metsähallituksen Niemelä Euroopan valtionmetsien yhdistyksen puheenjohtajaksi Eustafor toimii yhteistyö- ja tiedonvaihtofoorumina sekä EU-asioiden seurantakanavana.
Uutinen Danske Bank: Metsänomistajat ikääntyvät Ruotsissa(kin) Muutaman vuoden kuluttua yli 80-vuotiaat ruotsalaiset metsänomistajat ovat yleisempiä kuin alle 40-vuotiaat.