Käyttäjän kiipiä kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 81)
  • kiipiä

    Ojitettu turvealue, sinne olen koemielessä tuhkan levittänyt. Alue pieni joka istutettu kuuselle ja siemen syntyisiä  männyn taimia kohdissa jossa kuusi ei menesty. Mukava seurata onko vaikutusta. Myös Douglaskuusen istutus alueella olen kokeillut joillakin puilla joilla neulasen väri haalean vihreä.

     

     

    kiipiä

    Suhdanteista riippumatta MG suunnittelee Äänekosken integraatin alueelle mekaanista puutuoteteollisuutta, ilmeisesti vanerin ja sahatavaran tuotantoon. Hyvä asia sillä puuvirroista  voidaan käyttää järkevä osa näiden tuotantoon. Myös varauma uuden kartonkitehtaan sijoittumista alueen koilliskulmalle on työn alla. Päivittäin kun kuljen alueen ohi näkee miten valtava määrä puuta kulkee kumipyörillä ja taitaa siihen sopia ainakin kaksi junakuormaakin.

    kiipiä

    Pienillä aloilla olen kylvänyt laikun eteläreunaan aivan kuntan viereen tai kantojen juureen idän puolelle. Pienilmasto säilyttää kuivana kesänä kosteuden paremmin.

    kiipiä

    Pienpuu mistä ei kuitua tule omaan käyttöön, havu ja lehtipuuta sekaisin on hyvä mixi kattilaan. Koivukuitu tehdään pilkkeiksi jolloin kuidun olematon hinta vähän jalostuu. Toki se tietää työtä mutta kun sitä ikänsä tottunut tekemään ei iso vaiva ja metsät pysyy kunnossa.

    kiipiä

    Pikku ajokoneen ajourista ei seuraavilla harvennuksilla tarvitse välittää ollenkaan. Voi vaikka tehdä uudet urat. Maataloustraktorin ajourat harvoin käyvät motolle jossa esimerkiksi yhdentoistametrin hakkuupuomi.

    kiipiä

    Taitaa puu olla ainoa raaka-aine jonka hinta Korean konjuktuurin jälkeen on seurannut kustannusindesiä käänteisisti tai jäänyt sinne 70-luvulle. Yksityiset metsänmyyjät joutuvat tyytymään mitä ostajat tarjoavat tai olla myymättä. Vanhat kuusimetsät käytännössä pakko myydä ellei anna lahoata pystyyn.

    kiipiä

    Kyykkymotolla ja kotimaisella pikkuajokoneella hoitelen metsiäni. Enskat ja kakkoset hoituu kun aikaa varaa ja laatu edellä mennään kasvavaan jäävien puiden osalta. Ehkä investointi kallis, mutta enpä ole tupakoitsijan tai kaljan kittajan moittivat harrastustaan kalliiksi. Saati kalliita ulkomaan matkoja tekevien. Miten asioita arvottaa se on jokaisen oma asia.Luulisin.

    kiipiä

    Vesikelkalle voisin harkita lupaa ajella maillani en moottori sellaisella. Samalla kun ostavat moottorikelkan voivat ostaa vaikkapa 1000 hehtaaria metsää leikkialueeksi ettei tarvitse toisten maita sosialisoida.

    kiipiä

    Maapohjan arvo. Leku hankala puu talousmielessä, kokemusta on.

    kiipiä

    Näin se meillä tahtoo olla että terveyttä arvostaa vasta sitten kun sen menettää. Itsekkin sen olen saanut todeta, onneksi vielä vähän pääsee metsässä touhuamaan. Toivotaan Pessiselle toipumista että pystyy kohtuullisen omatoimisesti selvitään päivän askareissa.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 81)