Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Vanhoilla Euroopan mailla on vuosisatojen kokemus Siirtomaavaltana pärjäämisestä. Venäjä pitää pilkkoa siirtomaiksi näille kokeneille valtioille.
Niillä on valmiina menetelmät, joilla pistetään surkeampikin porukka tuottamaan sekä elintasoa itselleen, että siirtomaaherroille.
Jätkä 31.5.2023, 11:25”Fortumin kahden vuoden sähkösopimushinta 12sent/kwh, kilpailuttajan alin hinta alle 10sent. Miten joku voi olla niin tyhmä, että ostaa Fortumilta sähköä.”
Kuinka joku on voinut olla niin tyhmä, että on tehnyt määräaikaisen monivuotisen sopimuksen jopa yli yhdeksän sentin kiinteällä hinnalla, kun jo vuosikausia sitten pörssisähköä on saanut jopa murto-osalla tuosta.
Oli se messevää, kun kaverit kävivät minulla saunomassa (itse kurtsuin, kun itkivät sähkön hintaa). Parhaimmat kävivät kolme kertaa viikossa, kun oma sähkö oli saunomisaikaan jopa kolmekymmentä kertaa kalliimpaa kuin minulla.
No hyviin suhteisiin kuuluu, että ”kaverille kanssa”.
Jätkä 31.5.2023, 11:13Kalle Kehveli:”Venäjä on täysin oikeassa EU:n laajenemisen suhteen. Sille olisi pitänyt laittaa loppu jo ajat sitten.”
= On täydellistä idiotismia. Olen joskus pohtinut, millainen on täydellinen idiootti. Nyt se on selvinnyt!
Jätkä 31.5.2023, 11:10Vettä kertyy moottoriin ainakin silloin, kun se käy, koska ”Vedyn palamistulos on vesi”. Perinteisessä polttomoottorissa öljy on kuitrenkin usein niin kuumaa, että seassa oleva vei höyrystyy ja häipyy tuuliin.
Jos polttomoottoria käytellään vain lyhyitä tuokioita, ei veden haihtumista taida juurikaan esiintyä, vaan sen määrä kampikammiossa lisääntyy. Elikkäs pitäisi rakentaa vedeneroittimet ainakin hybridiautoihin, joista vesi poistuisi aina sitä mukaa kuin sitä öljyn joukkoon kertyy.
Nykyisissä bensiiniautoissa ei useinkaan ole havaittavissa veden tuloa pakoputken päästä – joskus jopa lorottamalla, koska katalysaattorissa pakokaasut kuumentuvat niin, että vesi pysyy höyrynä viimeiseen pömpeliin asti.
Poltettaessa litra bensiiniä, syntyy n. litra vettä. Toki valtaiosa vedestä poistuu pakoputken kautta, mutta hikoiluna esiintyvä kondenssivesikin sekoittuu öljyyn.
Jätkä 30.5.2023, 20:37Visakalloa siteeraten koivo kasvaa kahdeksassakymmenessä vuodessa 800 – 1000 kiintoa / ha.
Tuosta lukemasta puolet enimmäisen puusukupolven aikana, kolloin voisi helposti laskea rahassa, jos myyntitulot oikein sijoittaa, että kolme satoa kahdeksassakymmenessä vuodessa.
Sitä ei voita muut kuin visakoivun kasvattajat, jotka onnistuvat kunnolla.
Jätkä 30.5.2023, 20:24Rukopiikille ei taideta Ukrainasta myydä rahallakaan maita eikä mantuja. Uskon, että jälkiselvittelyn aikana, – jos hänet tavoitetaan Ukrainasta, on vesi ja leipä tarjolla ihan loppuun saakka.
Venäläinen tapa olisi tietysti parempi, mutta lansimainen sivistys ei oikein sitä salli pelkästä paskanjauhamisesta.
Jätkä 30.5.2023, 19:33Kun ukraina on saanut voitettua sodan ja tapettua RyZZät viimeiseen mieheen, alkaa kansojen vaellus. Kaikista ilmansuunnista itää lukuunottamatta sinne kiilaa ”tulevia olikarkkeja” – myös Suomesta, kuten tunki Viroon ja muualle Baltian maihin.
Siellä on Suomalaistakin yritystä tekemässä tuotteita, joita jopa joutsenlipun avulla myydään sitten täälläkin kovalla voitolla. Tottakai Ukrainan kansa nostaa maansa talouden nopasti Euroopan tasolle, siinä heitä auttaa §½½½½½Venäjä kustantamalla sotakorvauksin kaikki tuhoamansa ja tappamansa Omaisuudet ja ihmiset.
Vaikka ihmishenkiä ei pysty rahalla korvaamaan, niin joku hinta toki heillekin on määrättävä ja se myös perittävä.
Suomalaiset tulevat olikarkit vaan toimintamallit valmiiksi ja Ukrainaa kehittämään kohti länsimaista demokratiaa.
Jätkä 30.5.2023, 07:13Pörssisähkön välittäminen on vuorenvarma pisnes sähköyhtiöille. Perusmaksuilla on helppo kikkailla, samoin nsiirtomaksuilla, joilla on myös perusmaksut.
Omaa sähköä ei kannata tuottaa sen takia, että saa myydä sitä pörssisähkön hinnalla, mutta jos se on täysin ylimääräistä, sehän on periaatteessa pakko myydä vaikka miinuksella?
Olen suunnitellut sähkövaraston perustamista, jolloin lataisin ison määrän akkuja halvan sähkön aikaan – möisin sitten akut tyhjäksi huippuhintojen hetkellä. = Sähköyhtiö saisi oman sähkönsä takaisin kymmenkertaisella hinnalla.
Jätkä 28.5.2023, 07:24Kovia on murskekuormat Satakunnassa, kun pintatavaratkin ajrtaan oikein rekalla – vai olisiko se kuitenkin vain ”rekka”. JeeZZillä kun nuo käsitteet ovat yleensä vain jonkinlaisia käsityksiä. Aika löysällä pitää remmin olla, kun kskentekoiselle metsäautoyielle ajattaa sepeliä Toukokuussa!
Jätkä 28.5.2023, 07:16Älkää sekoilko noiden tunti – ja yrittäjämetsureiden liksojen kanssa.
Vertailu autonasentajan tuntiveloitus / vaikka ministerin palkka – on ontuva.
Autonasentajan lähtöpalkka on sangen vaatimaton, vaikka korjaamoyrittäjä laskuttakin siitä työstä 60 – 150 € / tunti.
Jos asentaja saa satasen tunnilta, niin hänen KK-ansio yltäisi ministerin tasolle.
Raivaus-sahatyössä hehtaaritaksoilla pääsee hyvillekin ansioille, mutta vain parhaat. Hyvä jälki syntyy samalla vaivalla kuin huonokin, jos on ammattitaito kohdallaan. Hyvään tulokseen pääseminen edellyttää sitä, että maastokelpoisuus on hyvä, eikä siellä askarrella turhia juttuja.
Jos kadehditaan asfalttimiesten työrytmitystä, niin ehän ei ole sen kummempi , kuin mitä on oikeilla raksahenkilöillä. Eli järjestäytynyttä porukkaa, kausityössä tehdään jopa hyvät ansiot, ansiosidonnaisella lomautusjaksot.
Kyllä metsuritkin saavat liittyä ammattiliittoon ja hoitaa sen kautta vuosiansionsa ihmismoiselle tasolle. Yrittäjämetsurilla se kynnys taitaa olla liian korkea.