Käyttäjän hemputtaja kirjoittamat vastaukset
-
Scientist (16.3.2023, 15:07)
Olen osunut yhteen kuivattuun suohon ja se oli kuin hemmetin suuri rahkakorppu. Erikoinen tapaus. En osaa sanoa, että mikä oli mennyt pieleen. Ei kovin paksu turve.
Ojittu suo ei kuivu kuin pinnasta, jonka alla muhisee edelleen tuttu, hapeton turve. Pintakerros taitaa tuottaa hiilidioksidia – ellen erehdy, mutta aikanaan sekin tasoittuu. Epäilen – mutta en tiedä – että metaanin tuotanto siellä alla jatkuu edelleen.
Onko se totta, että ojitus lopettaa soiden metaanipäästöt (Scientist klo 13:59)?
Hiili ja hiili ihmetteli siili ja komppasi hiiri.
Meikä on kerettiläinen. En millään tahdo uskoa, että 0,04 %:n hiilidioksidiosuus ilmakehässä on syyllinen lämpenemiseen. Lämpenemistä en kiellä, saa puolestani lämmetä lisääkin. Tammen ja saarnen pohjoisraja takaisin Tampereen korkeudelle.
Noista laskelmistakaan en tiedä. Veikkaan, että arvausta ne sisältävät aika paljon. En tiedä miten nuita laskeskellaan. En ole huomannut mainintoja mm. hakkuualueen vaikutuksesta. Sitovat ne horsmatkin hiiltä ja uudistuva metsä vielä erikseen.
Pitää muuten paikkansa tuo metsätyyppiluokitus kuten A.Jalkanen toteaa. Se on yksi asia, jota ihmettelin tuon kirjasen kanssa – jäi vain mainitsematta. Miksi yritetään luokitella uudestaan kun metsille on olemassa kattava ja erittäin hyvä luokitus.
”Tutkijoiden ei kannata sekaantua poliitikkojen työhön”
Tavallaan väärin sanottu. Poliitikko, joka touhuissaan ohittaa tutkimuksen tuloksia on täysi tollo ja vaaraksi yhteiskunnalle.
Tutkijat siis sekaantuvat politiikkaan vaikkakin epäsuorasti ja ei se muuten voi ollakaan.
Meinasin unohtaa. A.Jalkanen kysyi 15.2.23, klo 11.21 ”<i>käsitellyt alueet on tiputeltu pois arvioista (meikän väite)
Missä siellä kirjassa tällainen jako ilmenee? Itse olen tulkinnut koko ajan niin että nimenomaan käsittelyn vaikutuksia metsiin pidetään kaiken pahan alkuna ja juurena.”
Kyseinen teos on ”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018, Luontotyyppien punainen kirja” löytyy verkosta nimihaulla. Ja vastaan.Yritin etsiä, en enää löytynyt suoraa viittausta (925 sivua). Vannon, että siellä oli, mutta perun puheeni kun en löytänyt.
Metsälehdessä (viime vuonna?) oli kyseisen kirjasen arvio eli haukut ja olen arvostelun kanssa samaa mieltä. Teos ei ole ansioton, mutta vihervaiva on tehnyt siitä epämääräisen. Yksi vika on luontotyyppien luokitus, joka nojaa luonnon koskemattomuuteen kun olisi pitänyt luokittaa myös käsiteltyä metsää hiukan enemmän. Kuten on hiukan tehty ojitettujen soiden kohdalla.
Edellä on viittailtu teokseen: ”Suomen luontotyyppien uhanalaisuus 2018. Luontotyyppien punainen kirja”. On siinä asiaakin, mutta siihen on syytä suhtautua hyvin varovaisesti. Kuten yleensäkin ns. luontotyyppien puheisiin ja teksteihin.
Yksi paha puute siinä on, että käsitellyt alueet on tiputeltu pois arvioista, kun ne tekijöiden mielestä eivät edusta ”luontoa”.
Virhe on yleinen muuallakin ja vaatisi ilmeisesti jonkinlaista käsitteiden selvennystä. On varsin epämääräistä rajata arvioiden ulkopuolelle esim. ojitetut suot ja hakkuualueet. Kyllä niilläkin luonto rehottaa. Yleensäkin kirveen käymätöntä aluetta on Suomesta vaikea löytää, että paras olisi lopetta turhanaikainen ja epämääräinen luokittelu.
Vahvistan A.Jalkasen kertoman. Hyvin voivat liito-oravat Espoossa. Taisi olla ainoa kerta kun olen tuon hämäräkulkijan nähnyt ja se oli täällä keskellä Espoota. Olohuoneen klasista suoritin havainnon.
Oli liikkeellä keskellä päivää ja menossa viinakaupan suuntaan.
Jatkanpa vielä. Ojitusalueen ennallistaminen ei ole halpaa hommaa ja väitän melkoiseksi luonnon raiskaukseksi.
Sillä kustannuksella saattaisi jopa saada suon puuston tuottajaksi. Muistelen nähneeni tuhkalla lannoitettua koepalstaa keskellä raakaa, puutonta ojikkoa ja hyvä oli puusto ja pensaikko.
Tiedä vaikka reipas alkulannoitus muuttaisi suon luonnetta, niin että kasvulaadun muutos jäisi pysyväksi.
Mjaa’ah, jos joku sanoo, että soiden ojitus on luontokatoa niin pieleen menee. Luontoa se ojitusaluekin ja kovasti niillä näkyy yhtä sun toista elämää.
Sillä ojien tukkimisella ei voiteta yhtään mitään – sotketaan vain lisää. Antaa olla ja luonto hoitaa. Voi tietenkin mennä parisataa vuotta, mutta ei luonnolla ole mihinkään kiire.
Todellista luontokatoa aiheuttivat aikanaan viljelysmaiden salaojitukset. Kyllä harmitti pikkunöössinä kun katosivat luhrikat ja ahomansikat. Harmitti myös kuovia kuin pikkutirrppojakin kun pesimäpaikat häipyivät.