Käyttäjän Berza kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 555)
  • Berza

    Täällä ei tarvinnut takseja, kun kaikki naispuoleiset työntekijät iskivät miehen niistä, tai oli miten päin tahansa. 🤔

    Joka tapauksessa useanpi liitto hajosi tämän seurauksena. Muutamilla on vaihto kestänytkin, ainakin vielä. Yksi miespuolinen työntekijä kertoi siirtyneensä pelkästään yövuoroihin, kun ei jaksanut katsoa taistelevia koppeloita 😀

    Berza

    Olikohan näin, että Riikalla on henkilökohtainen seksuaalinen häirintä kokemus 🤔

    Kotikylälläni nuoresta taksi ”tytöstä” tuli myös hyvin näkyvä rasistisia ajatuksia ja puheita heittävä henkilö. Joutui työssään myös ikäviin tilanteisiin maahan muuttokeskuksen asiakkaiden kanssa.

    Berza

    Ei kai Purran äiti ollut alkoholisti ? Ylellä töissä, ei kai ainakaan rapajuoppo voinut olla ? Sannan isä oli kyllä holisti, mutta eli viimeiset vuosi kymmenet raittiina.

    Berza

    Sama näkemys myös tuulien lisääntymisestä , jos verrataan 1970-80 lukuun. Ilmasto muutunut monin tavoin, esim ukkosta voi esiintyä nykyisin joka kelillä. Mainituilla vuosikymmenillä ne liittyivät aina helle jaksoihin. No tuulet tietää hyvää ”rupeleille” sähkön tuotannossa.

    Berza
    Berza

    Taisi Arto erehtyä ?

    Olin kiireellä jo tilaamassa Echo 4310 Kärkkäiseltä, mutta yli 600 näyttää edelleen olevan.

    Berza

    Isopalaiset 27-28 renkaat ja pohjapanssari vinssin lisäksi myös.

    Yllättävän hyviä työmönkijöitä saa alle 5 tonnillakin.

    Berza

    On juontokouraa, pientä traktoria ja naapurin isäntää.

    Jokainen metsänomistaja tekee omilla palstoillaan, koneillaan,  tavoillaan ja kunnollaan, mikä hänestä tuntuu hyvältä.

    Ei mönkijällä rupu-ukot paljoakaan saa aikaan, se onkin miesten laji 😁. Mt- kelkallakin yhtenä talvena 160 k3

    Berza

    Niin, miehestähän se on kiinni, miten mönkijän pito kannattaa metsän hoidossa. Itse reilun 3000 euron mönkijällä ja 600 euron kärryllä ajelin muutamia satoja kiintoja ensi harvennuksia aikoinaan. Edelleen sama mönkijä varustus on nuoremmilla käytössä ja viimeisinä vuosina myös samoissa töissä n 100 k3 vuosittain. Joten ei tämän kaluston hankinta hirveän kannattamatonta ole ollut.

    Eihän tällä suuria aloja toimiteta, mutta hyvää kuntoilua ja hyvää työnjälkeä sillä saa aikaan, samoin polttopuu huolto täysin sen avulla. Metsissä voi olla myös niin pieniä kuvioita, ettei niistä kauppaa tahdo saada ja tällöin tällaisella toiminnalla voi olla sijansa.

    Berza

    Noin minäkin näen asian, mitä Kuivakorpi kirjoittaa. Itse työskentelin aikoinaan paljokin mönkijän avulla, mutta tuota alv osuutta en vähentänyt. Joko se ei silloin ollut oikeutettua, tai en vaan älynnyt tuota. No onneksi mönkijän kulutus on / oli tavattoman pieni. 🤔

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 555)