Suomen valtion omistama tutkimuslaitos VTT esitti vuoden alkajaisiksi ehkä ensimmäisen laajempaa huomiota saaneen laskuharjoituksen siitä mitä tapahtuisi, jos metsänomistajille alettaisiin maksaa hiilensidonnasta.
Loppupäätelmä oli helppo arvata. Metsänomistaja saisi hiilensidonnasta jopa kolme kertaa nykyistä mallia suuremmat tulot.
Tämä johtunee siitä, että etenkään kuitupuusta ei nykyään makseta metsänomistajalle sen todellisen jalostusarvon mukaista hintaa.
Metsänomistajalle hiilensidontatili esimerkiksi viisivuotiskausittain olisi tietysti enemmän kuin tervetullut. Mutta miten tämän tulon saisi parhaiten maksimoitua?
Nuoret metsät hiilitiliä kasvattamaan
Hiiltä sitovat tunnetusti eniten parhaassa kasvuvaiheessa olevat nuoret metsät. Etelä-Suomessa tämä tarkoittaa noin 10–40-vuotiaita metsiä, pohjoista kohden mentäessä hieman vanhempia. Mikäli VTT:n skenaario toteutuisi, mennee mallin käyttöönottoon varmasti ainakin viisi vuotta, todennäköisemmin vuosikymmen tai kaksi.
Jos siis haluaa alusta saakka saada mahdollisimman hyvää hiilitiliä, kannattaa omistaa siinä vaiheessa nuoria kasvavia metsiä. Jos uskoo tähän kehityskulkuun, nyt siis on aika tehdä päätehakkuu kaikilla metsäkuvioilla, joiden kasvu osoittaa pieniäkään hiipumisen merkkejä. Suomesta metsiä viime vuosina kiihtyvään tahtiin hankkineet rahastot ja yhtiöt ovat toimineet juuri näin. Liekö heillä parempaa tietoa tulevasta?
Varttuneiden kangasmaametsien lisäksi heti päätehakattavien metsien joukkoon lukeutuu todella suuri määrä 1950–80 luvuilla ojitettuja turvemaametsiä. Päätehakkuut kannattanee aloittaa juuri näistä, sillä niiden kohtalo on ensimmäisenä vaakalaudalla ilmastopolitiikan pyörteissä.
Hiilityölupia ja päästömaksuja?
Yhtenä vaihtoehtona metsien hiilikauppaan on esitetty myös päästömaksua. Metsänomistaja joutuisi maksamaan sitä, mikäli hän hakkaa puuta metsästään. Tämäkin vaihtoehto kannustaa hakkaamaan metsät vielä ennen kuin päästömaksua peritään. Suomen byrokratian tuntien jatkossa metsänomistajan pitää ennen hakkuuta metsänkäyttöilmoituksen, mahdollisen maisematyöluvan ja muiden verkkokanavien kautta täytettävien hakemusten lisäksi anoa Ely-keskukselta hakkuun hiilityölupa.
Vihreitä ulkomaisia sijoituksia
Siirtyminen järjestelmään, jossa metsänomistaja saisi tuloja sitomastaan hiilestä, olisi mielenkiintoinen käänne metsätalouden historiassa. Metsänomistajan näkökulmasta on vaikea nähdä systeemissä suuria riskejä. Jos haluaa pitäytyä perinteisessä puukaupassa, puunhinta todennäköisesti nousee tarjonnan laskiessa.
Todennäköistä toki on, että ulkomaiset sijoittajat kiinnostuisivat Suomen metsistä entistä enemmän, ja ostaisivat tai vuokraisivat isolla rahalla suuren osan tiloistamme. Hinnat voisivat vaihdella voimakkaasti päästöoikeuksien hintojen, toisin sanoen maailmantalouden vauhdin, mukaan.
Myyntihaluja Suomesta totta kai löytyisi. Tämän puolesta todistaa jo suomalaisten innostus vuokrata maitaan tuulivoimayhtiöille, joiden kotipaikka löytyy usein Keski-Euroopasta. ”Vihreä” terästehdaskin, jolla ei ole rahaa eikä tuotantomenetelmää, otetaan Suomessa niin ikään avosylin vastaan. Samalla norjalaiset kunnanjohtajat hykertelevät iltauutisissa, että eipä jäänyt tänne meidän riesaksi, työpaikkojakin olisi syntynyt liikaa.
Modernin siirtomaavallan voimien jyllätessä voisi tosin olla hyvä etsiä historiasta kannustavia esimerkkejä siitä, mitä on tapahtunut, kun kaukomailta tullaan tarjoamaan helyjä esi-isien mailla asuville alkuasukkaille. Tuulivoimaloidenkin kohdalla maksettavat korvaukset ovat muutamassa vuodessa moninkertaistuneet. Kolmen vuosikymmenen vuokrasopimuksen viisi vuotta sitten tehneestä tämä voi tuntua ikävältä. Saksassa metsänomistajille suunnatut lehdet ovat parhaillaankin pullollaan tuulivoimayhtiöiden mainoksia, joissa metsänomistajaa kannustetaan vuokraamaan metsänsä yhtiöille.
Uusi luku metsähistoriassa?
Metsäteollisuudella on ollut suuri valta suomalaisessa metsäpolitiikassa. Lähes kaikki kansallisesti tehdyt metsiin liittyvät ratkaisut ovat palvelleet viimeisen sadan vuoden aikana metsäteollisuuden ja etenkin kuitupuun jalostajien etuja. Mureneeko valta hiilen pölinään ja tuulen huminaan, vai vieläkö teollisuuden lobbareilta löytyy aseita asemansa säilyttämiseen?
Tässä hetkessä ihmisen on vaikea asettaa itseään ja ympärillä tapahtuvia asioita mittasuhteisiin historian aikajanalla. Tunnelma on kuitenkin sellainen, että juuri nyt eletään metsienkin osalta jonkinlaista historian murroskohtaa.
Metsänomistajan kannattaa kuitenkin tehdä kaikki metsiinsä liittyvät päätökset edelleen hätäilemättä, maalaisjärjellä.
Siinä missä suomalaiselle puulle muodostui uudenlainen markkina-arvo 1870-luvun suuressa tukkihuimauksessa, saatetaan tulevissa historian kirjoissa puhua 2030-luvun suuresta hiilihuimauksesta. Vai sittenkin hiilihuijauksesta?
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.